sunnuntai 29. syyskuuta 2013

torstai 26. syyskuuta 2013

Kato mä lennän taas...

...meen läpi seinän. Mä lähen tänään sehän nähää mä oon spaceman!

Tämä Asteen biisi soi päässä koko ajan kun työstin tätä uutta hupparia. Tämän(kään) tekeminen ei mennyt aivan kuin Strömsössä, mutta kyllä siitä käyttökelpoinen tuli vaikkei istukkaan niin hyvin kuin pitäisi. Pienensin edellistä kaavaa ja luulin tekeväni sopivan, vaan tälläkin kertaa se oli aivan liian suuri. Tuo kaavojen kanssa puljaaminen onkin ärsyttävin osa tätä ompelua :D
Kangas on Käpysen aurinkokuntatrikoota. Aivan ihana kangas onkin; ihanat värit ja miellyttävä tuntuista päällä.
Tämän tunikan ja legginssit tein jo jonkin aikaa sitten, en vain muistanut kuvata niitä aikaisemmin. Kuvanottohetkellä vaatteita on pesty ja käytetty jo monet kerrat, eikä kangas uudellen häpeile. Tunikan kaava on Princess Castle OB 4/2013 pidemmällä helmalla. Koko on leveydestä 104 ja pituudesta 110, juuri sopiva meidän hoikalle tytölle. Legginssien kaava on Ropina Ottobre 6/2012.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mäykkypaita

Menen tänään vasta iltavuoroon töihin, niin jäi aikaa aamulla ommella. Tällä kertaa Paapiin mäyräkoiratrikoosta syntyi pojalle peruspusero. Kaavana Raide 110cm Ottobre 6/2012. Kaula-aukon tein tällä kertaa kaksin kerroin taitetusta ja paikalleen saumuroidusta resorista.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Tunika tyttärelle

Viimeisen isomman palan Metsolan kukka -joustofroteeta käytin tytön tunikaan. Itseasiassa oma kangas ei ihan riittänyt, vaan piti käydä ostamassa kaverilta hihan verran lisää. Kaava on muokattu peruspaidan kaavasta. Eli pidennetty, helmasta levennetty ja laitettu resori helmaan.
Koneeni ei oikein tykännyt tuon kaula-aukon kanttauksen ompelusta ja nurjalla puolella onkin vähän epäsiistin näköistä. En kuitenkaan jaksanut alkaa purkamaan, kun päällepäin on ihan ok. Muistanpahan vaan, etten enää yritä tikata omalla koneella paksun froteen päälle nelinkertaista resoria...

torstai 12. syyskuuta 2013

ystävän lapsille vaatetta

Kummitytölle jumpsuit koko 68cm. Kaava Ottobre-lehdestä nro 4/2012. Joustofroteen olen tilannut Metsolasta ja resorit on Sampsukasta.
Kummitytön isoveljelle huppari taateli-joustofroteesta. Kangas ja resorit Kestovaippakaupasta. Kaavana Beagle Boy Ottobre 4/2013 vähän muutettuna. Koko on 98cm.


tiistai 3. syyskuuta 2013

Kiukkupylly

Poitsu sai paidan kiukkupylly-trikoosta. Sopii hyvin tähän ikäkauteen...
Kangas on käpyseltä. Se on II-laatuista, mutta itse en huomaa siinä merkittävää virhettä. Jollen ihan väärin muista, niin painatuksessa taisi olla jotain sanomista. Resori on ihan kärkkäiseltä ostettua. Pääntien kanttauksen tein tällä kertaa kummala-blogin ohjeistuksella. Onkin mielestäni parempi tekniikka kuin aikasemmin käyttämäni, jossa saumuroin resorin ensin kankaaseen ja käänsin sen jälkeen.
Kaava on Ottobre 4/2011 lehden More Grey raglan-hihainen t-paita koko 116cm. Hihat olivat sen verran pitkät meidän ukolle, että käänsin ne ja tikkasin kaksoisneulalla kanttauksen sijaan.
Ihan ongelmitta ei tämän paidan ompelu onnistunut. Piti käydä välillä lainaamassa äidiltä toinen ompelukone kun aikaisemmin käyttämäni kone (äitini sekin...) alkoi tehdä reippaalla kädellä hyppytikkiä.
Paita on kyllä muutaman hampaankiristyksen arvoinen, ihana kuosi <3




Syksyn kunniaksi vaihdoin olohuoneeseen Vallilan pinkit metsäruusu-verhot ja niihin sopivat tyynyt sohvalle. Sävyyn sopivat kynttilänjalat ja kynttilät löytyivät Finnamarin tehtaanmyymälästä.Lipasto ja taulu on IKEAsta hankittu.